
ESKO AHO
hallituksen puheenjohtaja, entinen pääministeri
Esko Aho toimi pääministerinä vuodet 1991 – 1995. Tänä aikana Suomi liittyi Euroopan unioniin. Aho toimi kansanedustajana 1983 – 2003 sekä Keskustan puheenjohtajana 1990 – 2002.
Poliittisen uran jälkeen Esko Aho toimi Suomen itsenäisyyden juhlarahaston (Sitra) yliasiamiehenä vuosina 2004 – 2008. Tämän jälkeen hän siirtyi Nokian yhteiskuntasuhteista vastaavaksi johtajaksi ja johtokunnan jäseneksi vuonna 2009, jossa hän toimi vuoteen 2012. Tämän lisäksi Aholla on ollut useita hallitusjäsenyyksiä ja elinkeinoelämän johtotehtäviä. Aho toimi mm. Cinia Oy:n hallituksen pj:na vuodesta 2017 kevääseen 2023 saakka sekä European Forest Institutin (EFI) strategisena neuvonantajana vuoden 2022 loppuun asti. Kansainvälisen keskuskauppakamarin hallituksessa Aho toimi vuosina 2013 – 2019.
Tällä hetkellä Aho toimii hallituksen puheenjohtajana China Office of Finnish Industries Oy:ssä sekä JP Morganin EMEA alueen Advisory Council:ssa. Tämän lisäksi Aho toimii asiantuntijana useissa kotimaisissa ja ulkomaisissa yhteisöissä. Ahon kotimaisia ja ulkomaisia toimeksiantoja hoidetaan konsulttiyritys Verbatum Oy:n kautta.
Esko Aho on kutsuttuna jäsenenä mukana Club de Madridissa, jonka jäsenet ovat entisiä maailman päämiehiä. Organisaation tavoite on vahvistaa demokratiaa.
Koko uransa ajan Esko Aho on ollut aktiivinen akateemisessa maailmassa. Hän on ollut Resident Fellow ja myöhemmin Senior Fellow Harvardin yliopiston Kennedy Schoolissa. Vuodet 2015 – 2022 hän toimi Aalto yliopistossa Executive in Residence -tehtävässä. Vaasan yliopisto ja Albertan yliopisto ovat nimenneet hänet kunniatohtoriksi. Pohjakoulutukseltaan Aho on valtiotieteen maisteri.
Liike-elämän, akateemisen ja poliittisen uran lisäksi Esko Aho on kustantaja ja kirjailija. Hän on kustantanut toistakymmentä kirjaa Verbatumin nimellä ja kirjoittanut viisi kirjaa. Viimeisin kirja on “1992 – Suomen valinnat aavekissojen varjossa”.
Tasavallan presidentti myönsi Esko Aholle Suomen Valkoisen Ruusun suurristin vuonna 1992.